Vaatteet on mun aatteet, keuhkosi muinoin punk-idoli Maukka Perusjätkä, eikä väite ole tänään tippaakaan vähemmän tosi kuin 1970-luvun lopulla. Pikemmin päinvastoin. Nythän vaatetuksesta – siis länsimaisista vaatteista ja pukeutumisen tavoista – on tullut eurooppalaisen identiteetin ydintä, sitä luovuttamatonta aluetta, jota ollaan valmiita puolustamaan vieraita käytäntöjä vastaan hintaan mihin hyvänsä. Tuon ytimen täytyy olla äärimmäisen hauras, kun sitä uhkaa niinkin harvinainen asuste kuin musliminaisen burkha.

 
Omituinen nationalistinen paniikki tulee mieleen ranskalaisista ja belgialaisista pyrkimyksistä kieltää burkha lailla. Alkeellisinkin logiikka paljastaa, ettei burkhaan pakottamisella ja sen kieltämisellä ole mitään olemuksellista eroa – samanlaista naisen itsemääräämisoikeuteen puuttumista ja käsittämättömän vähäisen detaljin paisuttelua ne ovat kummatkin.
 
 Burkhan totaalikieltoa ei tekisi hyväksyttäväksi edes se, että joka ikinen burkhan taakse jäävä nainen olisi tekstiilikaltereidensa takana pakotettuna. Sen sijaan se vain kärjistää tilannetta entisestään ja tekee järkevän kompromissin yhteiskunnan tunnistamistarpeiden ja yksilön hurskauden välillä mahdottomaksi.
 
Kieltäminen vain vahvistaa burkhan voimaa uskonnollisen identiteetin osana sekä aivan taatusti syrjäyttää yhteiskunnasta lopullisesti suurimman osan juuri niistä fundamentalistiperheiden naisista, joiden ihmisoikeuksien ja vapauden nimissä lakia vaaditaan. Ihmisoikeuksista puhuminen tässä yhteydessä on kuvottavaa tekopyhyyttä, samoin kuin olisi väittää, etteivät hankkeet mitenkään suuntaudu erityisesti muslimeja vastaan.
 
Aivan yhtä kuvottavan tekopyhää on väittää, ettei suomalaisen poliisikansanedustajan Juha Hakolan lakialoite kerjäämisen kieltämisestä liity Romanian romaneihin. 
 
Kerjäyksen ja burkhan kieltolait merkitsevät lainsäädännän siirtymistä maagiseen toimintamalliin. Ajatellaan, että kieltolaki syistä ja seurauksista piittaamatta taianomaisesti poistaa sen varsinaisen pahan, jota vastaan nimellisesti ollaan käymässä, siis sukupuolten välisen epätasa-arvon fundamentalistimuslimiperheissä tai romanien köyhyyden. 
 
Tietyn vaatetuksen ja uskonnollisen vakaumuksen toisiinsa kiinnittyminen on kyllä sinänsä lähes käsittämätön juttu. Ajatellaan vaikka ortodoksijuutalaisten oikeaoppista pukeutumista lystikkäisiin keskieurooppalaisiin perinnepukuihinsa. Ryhmäidentiteetin säilyttämisen kannalta yhtenäinen ja ympäristöstä selvästi erottuva pukeutuminen on tietysti täysin järkevää. Se, että sille pitää löytää uskonnollinen perustelu tosin kielii, etteivät pelkät järkisyyt saisi seurakuntaa pitäytymään univormuissaan vuodesta ja vuosisadasta toiseen.
 
Ylipäätään nimenomaan uskonnolliset ääriliikkeet keskittyvät kummallisen paljon ulkoisiin asioihin. Naiset ovat erityisen kontrollin kohteina, mutta hurskaiden miesten ei sovi heidänkään pukeutua mihin vain. 
 
Miehiin tosin kohdistuu kierteinen kontrolli, naisten pukeutumisen sääntelyn kautta. Ja sehän antaa erittäin karun kuvan uskonnollisen miehen hengenvoimista. Naisen täytyy peittää itseään, jottei miehen alati valpas himo heräisi. Miten helposti näiden miekkosten itsehillintä pettääkään, miten vähäisistä impulsseista – kaikkein hurskaimmista seksuaalisuus näköjään ottaa kaikkein lujimman otteen. Se mikä raivokkaimmin kielletään, elää kaikkein voimallisimmin nimenomaan tabuluonteensa vuoksi. Ehkä juuri siksi pedofilia ynnä muut epäterveet käytännöt kukoistavat tiukan uskonnollisissa yhteisöissä.
 
Samasta ilmiöstä täytyy olla kyse siinä näennäisessä paradoksissa, että niin sanotuista länsimaista uskonnollisimmassa eli Yhdysvalloissa kukoistaa koko läntisen kulttuuripiirin massiivisin pornografiateollisuus. 
 
Kolikon toinen puoli on se, että jostain syystä länsimaisen naisen keskeiseksi attribuutiksi on muodostunut halukkuus paljastaa ihoaan ja ylipäätään tuoda esille seksuaalisesti kiihottaviksi miellettyjä ruumiinosiaan. Eiväthän meidän naisemme ole vieläkään täysin tasa-arvoisia miesten kanssa, mutta ainakin he ovat vapaita riisuutumaan julkisesti. Burkhan kieltäminen kertoo, miten fundamentaalinen oikeus, ellei peräti velvollisuus, vieraiden katseille tarjoutuminen on. Ja miten loukkaavaa ja ahdistavaa on siitä kieltäytyminen.
 
Eurooppalainen vapaamielisyyden jumalointi on syvän ironista puuhaa sikäli, etteivät kaikki kristityt peruseurooppalaiset suinkaan jaa meidän valistuneiden vakaumuksia. Kuinka moni itse asiassa läpäisisi niitä kulttuuri- ja suvaitsevaisuustestejä, joihin muslimeja usutetaan? Hyväksyvätkö edes kaikki hollantilaiset vaikkapa homoliitot? Suuri osa maanosamme niin sanotusta kantaväestöstä olisi tulokkaisiin sovelletuilla kriteereillä erittäin arveluttavaa porukkaa, jolle ei ainakaan suoralta kädeltä tulisi myöntää EU- kansalaisuutta.
 
Matti Ripatti