Ostimme talon, muutamme kuun lopussa. Minua stressaa, puolisoa stressaa. Elämä menee riidellessä ja lapsetkin ovat kärttyisiä.

Nuorina muutimme vähintään kerran vuodessa. Kampista Katajanokalle, Katajanokalta Kallioon, Kalliosta Vuosaareen, Vuosaaresta Vaasaan ja Vaasasta Espooseen. Tämä rundi tehtiin reilussa neljässä vuodessa. Emmekä tarvinneet muuttofirman palveluja. Muuttavaista elämäämme helpottivat lukuisat ystävät ja tuttavat. Meidän muutoistamme sukeutui lopulta varsinainen festari. Mööpelit ja laatikot kannettiin vauhdilla, minkä jälkeen juopoteltiin ja syöpöteltiin aamuyöhön saakka.

Pari viikkoa sitten aloimme miettiä, keitä kehtaisimme pyytää kantoavuksi täällä. Tulos oli laiha. Tunnen Luksissa vain yhden tyypin, joka hoiti muuttonsa talkoovoimin. Kaikki muut ovat palkanneet muuttofirman.

Tuttavamme työskentelevät vähintään kymmenen tuntia päivässä, joskus myös viikonloppuisin. Lapset kasvavat aupairien kanssa tai päivähoitopaikoissa. Ei ihmisillä ole aikaa kantaa minun sohvaani. Hyvä kun ehtivät kotiinsa yöksi. Paljon on rahaa, hienoja autoja ja taloja. Harvassa ovat ne, joilla on aikaa nauttia niistä.

Tapasin viikonloppuna kaksi nuorta, jotka kiertävät Keski-Euroopassa esittämässä lastenteatteria ulkosuomalaisille. Nuoret lensivät halpalentoyhtiöllä Frankfurt Hahniin, liftasivat Luxemburgiin ja yöpyivät Couchsurfing-nettipalvelun kautta löytämiensä tuttujen sohvilla. Heidän monen viikon mittaisen matkansa budjetti pyörii muutamassa satasessa. He tapaavat reissullaan paljon uusia ihmisiä, tutustuvat kulttuureihin, paikkoihin, koteihin ja kaikkeen sellaiseen, jota rahalla ei voi saada.

Kun keskiluokkainen jämähtänyt pieru lähtee ulkomaille, hän lentää etelään, ottaa taksin, parkkeeraa hotellin uima-altaalle, syö ylihinnoitelluissa turistiravintoloissa, katselee tylsistyneenä pakolliset nähtävyydet ja tapaa itsensä kaltaisia jämähtäneitä pieruja. Loppuviikosta hän lähettelee postikortteja kateellisille tuttavilleen ja hokee mielessään, kuinka matkailu avartaa.

Minusta on tullut jämähtänyt pieru. Ajatus on sietämätön, mutta paluu liftariksi ja reilaajaksi tuntuu mahdottomalta. Miten liftaisin halki Euroopan kera kissan, puolison, yhden kaksivuotiaan ja yhden kuusivuotiaan? Kuka couchsurfferi majoittaisi tämän jengin? Ainakaan yhdelle sohvalle me emme mahdu millään.

Ja muuttotalkoot. Mistä nyt tähän hätään löydän opiskelijoita, perheettömiä, pätkätyöläisiä ja muita sellaisia, joilla olisi aikaa ja tahtoa kantaa minun sohvaani pitsapalkalla? Sitä paitsi nuorina muutimme solukämpästä yksiöön tai korkeintaan kaksioon. Nyt pelkkiä pahvilaatikoita alkaa olla parin yksiön verran.

Kun keskiluokkaiseksi pieruksi ryhtyy, siitä ei ole paluuta. ”Sun pitää varoo, mitä sä haluut, koska sä voit saada sen”, sanoi paljon saanut Andy McCoy. Ja oikeassa oli.