Uutisissa mainittiin hiljakkoin, että häirikkönorpille on annettu kuolemantuomio. Häiriköksi tuomitaan luonnollisesti sen sortin hylje, joka on riittävän fiksu hakemaan ateriansa ihmisen virittämistä pyydyksistä sen sijaan, että kamppailisi ja ponnistelisi itse jokapäiväisen kalansa eteen.

Ihminen, joka käyttäytyy kuin ”häirikkönorppa”, saa osakseen ihailua. Sitä joka osaa nyppiä rusinat naapurinkin pullasta, pidetään nokkelana, ja sitä, joka kerää rusinat koko kylän nisuista, kunnioitetaan suorastaan talousnerona. Eläinten kykyä käyttää ihmisiä hyödykseen kavahdetaan, eikä kukaan kannusta rottaa, joka luovuutensa ja ajattelukykynsä ansiosta on selviytynyt yhdestä jos toisestakin ihmisen järjestämästä joukkomurhasta.  

Itseään älykkönä pitävä ihminen on valjastanut hyödykseen suunnattoman määrän muita eläimiä, joiden elämään se puuttuu sietämättömän brutaaleilla tavoilla. Ihminen jalostaa eläimiä liian suuriksi tai liian pieniksi, hengitysvaivaisiksi tai kammottaviksi liha(s)kimpuiksi, joiden jalat pettävät alta. Ihminen valitsee eläinten puolesta jopa niiden parittelukumppanit ja pyrkii säätämään niiden jälkeläisten toivottavat ominaisuudet.

Omissa porukoissaan ihminen pitää älykkyyttä ihailtavana ominaisuutena, mutta eläimille haluttujen ominaisuuksien joukkoon se ei sisälly. Koirilta toki toivotaan tietyn tyyppistä myönteistä oppivaisuutta, mutta omapäinen ja fiksu yksilö – innovatiiviseksikin sellaista voisi sanoa, jollei sana kuulostaisi niin falskilta – voi päästä jopa hengestään. Neuvokkaat Intian norsut osaavat rynnistää kylän kiljusammioille känniä kaivatessaan ja niiden afrikkalaiset sukulaiset ovat oppineet hakeutumaan viljelyksille helpon evään perässä. Rohkeat ja luovat karhut hakeutuvat ihmisen roskiksiin järjestämien lihapatojen äärelle. Hengenlähtö on lähellä niilläkin neropateilla.

Älykkyyttä ihminen sietää vain harvoissa kanssaeläimissään. Delfiinien tiedetään kuuluvan ajattelijoiden kärkikaartiin, mutta vedenelävinä kädettöminä niistä ei ole ihmisen kilpailijaksi. Varikset ja monet muutkin linnut tunnetaan oivina ongelmanratkaisijoina, mutta niitä siedetään vain niin kauan, kun ymmärtävät pysyä pois ihmisten apajilta.

Ihminen ei ole evoluution päätepiste tai sen korkein aste. Se on kuitenkin ainoa eläin, joka tuhoaa muita lajeja systemaattisesti ja estää niiden kehitystä. Ihmisen mestarointi sekä muiden eläinten jalostuksessa että niiden tappamisessa johtaa älykkäimpien sukulinjojen karsiutumiseen. Nimeämällä poikkeusyksilöt häiriköiksi hankitaan kyseenalainen lupa murhata lajien parhaimmisto.