Norjan sodanjälkeisen historian suurisuuntaisimman joukkomurhan tekijää Anders Behring Breivikiä on mediassa sanottu muun muassa äärioikeistolaiseksi, äärikristityksi, vapaamuurariksi ja perusnorjalaiseksi. Tähän mennessä ainakin oikeistolaiset, kristityt ja Homma-foorumilla hääräilevät perussuomalaiset ovat jyrkästi kiistäneet, että Breivik kuuluisi samaan joukkoon juuri heidän kanssaan.

Oikeistolaisuus kun ei syvimmiltään tarkoita sellaista äärikonservatismia, joka johtaa väkivaltaan muiden aatesuuntien kannattajia kohtaan. Kristinusko taas tunnetusti on rakkauden, eikä vihan uskonto. Eikä perussuomalaisuuskaan tarkoita kaiken vieraaksi koetun silmitöntä vihaamista. Eräs mielipidekirjoittaja tiivisti asian näpsäkästi sanomalla, että oikeastaan ainoa äärikristitty oli itse Kristus.

Samat ihmiset voivat kuitenkin sujuvasti kutsua islamilla murhiaan perustelevia terroristeja ääri-islamilaisiksi, ikään kuin perimmäinen totuus islaminuskosta olisi halu käännyttää kaikki mahdolliset muslimeiksi ja murhata loput. Samat ihmiset voivat yhtäläisen huolettomasti sälyttää kaikkien suomalaistenkin kommunistien niskaan kaikki Neuvostoliiton, Kiinan, Pohjois-Korean ja punakhmerien Kambodzhan rikokset ihmisyyttä vastaan. Ja kommunistejahan ovat kaikki Wille Rydmanista vasemmalle sijoittuvat.

Perimmäinen totuus uskonnoista ja ideologioista kuitenkin on se, että ne ovat tasan kaikkea sitä, mitä niiden nimiin vannovat ihmiset ovat. ”Varokaa vääriä profeettoja, ja aivan erityisesti varokaa niitä, jotka väittävät pystyvänsä erottamaan oikeat profeetat vääristä.” Uskonnoissa ja aatteissa ei  ole eikä voi olla sellaista totista ydintä, johon myöhemmin sikiäviä harhaluuloja voi verrata. Pyhiä kirjoituksia toki löytyy hyllymetreittäin, mutta hyllykilometreittäin löytyy myös kiistelyä siitä, mitä ne oikein tarkoittavat.

Jos haluatte tietää jotain verenhimosta, lukekaa ihmiset Raamattua. Kuten tunnettua on tai ainakin tulisi olla, niin juutalaisten kuin kristittyjenkin pyhillä kirjoituksilla on perusteltu aivan yhtä karmeita ja vielä paljon karmeampiakin rikoksia kuin nyt Oslossa.

Tässä mielessä meidän kaikkien kädet ovat veressä. Ei ole uskontoa tai ideologiaa, jonka puolesta ei olisi murhattu ja vainottu. Mutta yhtä lailla ei ole uskontoa tai ideologiaa, joka ei olisi kannustanut hyviä ihmisiä arkijärjellä käsittämättömään hyvyyteen. Ei ole puhtaasti pahaa tai puhtaasti hyvää uskontoa tai aatetta.

Uskovaisen ja aatteellisen ainoa mahdollisuus on vain nöyrästi hyväksyä se, että joka korissa on mädät omenansa siinä kuin makeatkin. Ja vielä enemmänkin – uskovaisen ja aatteellisen on hyväksyttävä se, että näin on asianlaita myös muissa uskonnoissa ja aatteissa. Tässä se varsinainen vaikeus sitten piileekin, sillä uskonnot ja aatteet tuppaavat olemaan pikemmin toiset ja toisten ihmisarvonkin poissulkevia kuin hyväksyviä ajattelun ja tunteen systeemejä.

Käyttääkseni tosi raikasta ilmaisua: et voi vain poimia rusinoita pullasta. Kun uskontoon tai aatteeseen sitoutuu, on syötävä koko pitko, vaikka siihen meinaisi tukehtua. Ja ymmärrettävä, että samaa pakkopullaa mutustavat myös ne, jotka mieltää vastustajikseen. Siihen hiipuu fanaattisuus, ja siitä alkaa vuoropuhelun mahdollisuus.

Matti Ripatti