Kun Mauri Pekkarinen sanoo, että Keskusta ei ole hajalla, se on selvä osoitus siitä, että hajallahan se Kepu on.  

 

Pääministeri Matti Vanhanen on puhunut enteellisesti kolmesta tiestä. Kenties idea teiden triosta pälkähti äkkioivalluksistaan kuulun puheenjohtajan päähän juurikin oman puolueen tilaa tarkastellessa.

Kepun ensimmäinen tie on Maalaisliitto-rattailla köröteltävä kylätie. Sillä tiellä ei kuitenkaan laukkaa liinaharjainen suomenhevonen. Kopukan sijaan sillä huristavat toinen toistaan suuremmat traktorit ja koneet.

Maalaisliitolla on Sirkka-Liisa Anttilan lempeät emännänkasvot ja Jarmo Korhosen rehti isännännaama, ja taustatukena maakuntien liikemiehistä koostuva verkosto. Maalaisliittolaiselle sanassa tuotantoeläin paino on sanalla tuotanto. Kotieläintilalliset eivät ole maalaisliittolaisia, ainakaan heidän ei kannattaisi olla.

Myös Paavo Väyrynen kuuluu maalaisliittolaisiin, tavallaan. Oikeasti Väyrynen ei kuulu mihinkään, ei edes Keskustaan. Hän on oman maailmansa nöyrä ja kaikkitietävä valtias.

 

Toinen Kepun teistä on pikkukaupunkikepulaisuus. Se näyttää Matti Vanhaselta ja Mari Kiviniemeltä. Vähän närkästyneeltä, sellaiselta, että sitä jatkuvasti vähän huolestuttaa, kun muut eivät ymmärrä, miten niiden pitäisi elää.

 

Monet pikkukaupunkikepulaiset ovat hieman vallantäyteisiä. He eivät ole maalaisliittolaisen ”vaatimattomia ja rehtejä kavereita”, vaan pikemminkin aavistuksen verran rahvaan yläpuolella. Mauri Pekkarinen, Keskustan Ilkka Kanerva, on pikkukaupunkikepulainen. Kaikkien kaveri, mutta pohjimmiltaan pikkukaupungin oma suuri poika, suurin omiensa joukossa.

 

Ja sitten on vielä se kolmas tie, urbaanikepulaisuus. Sen yritykset pesiytyä Keskustan nurkkiin ovat kuitenkin kilpistyneet maalaisliittolaisten ja pikkukaupunkikepulaisten kilpipuolustukseen.

 

Kepun kolmannella tiellä on toistaiseksi ollut vain yksi suunta: ulos. Olli Rehn yritti olla urbaanikeskustalainen, samoin Mikko Alkio. Kehnosti kävi. Keskustan kannalta.

 

Varmaankaan Keskusta ei ole muita puolueita pahempi, se vain on levällään kuin Häjäsen paskamakki. Kriisistä kriisiin kulkemisen ja ryvettymisen takaa löytyy lojaalisuuden puutetta ja keskinäistä kamppailua. Kun kukaan ei ole suojannut Keskustaa itseään – eikä itseltään – rammaksi ankaksi on puheenjohtajan ohella tärväytynyt koko puolue.

 

Viikonloppuna Keskusta valitsee puheenjohtajakseen nuoren naisen ja puoluesihteerikseen keski-ikäisen miehen. Yhtään urbaanikepulaista johtoon ei valita. Se ja sama, eduskuntavaaleissa takkiin tulee joka tapauksessa.