Nyt ehkä ajattelet, että paljostahan sitä finanssikeisaria voi syyttää, mutta ei nyt sentään anarkismista. Ajattelepa vähän vielä. Unohda Sex Pistols ja hakaneulat, unohda Kropotkin ja Bakunin ja Espanjan anarkosyndikalistit, unohda 1950-luvun beat-sukupolvi. Ajattele, mitä anarkismi käsitteenä tarkoittaa – siis vapautta kaikesta yksilön yläpuolelle asettuvasta vallasta. Nallen ja muiden pankkiirien karhukoplan vapausaate tosin on lajiltaan sekoittunutta, jonkinlaista feodaalianarkismia, jossa ollaan kiinnostuneita vain omasta ja oman viiteryhmän, globaalin klaanin vapaudesta ja hyvinvoinnista. Fasismianarkismiksi sitä myös voisi kutsua. Mutta anarkismia se on yhtä kaikki.

 

Finanssikriisi on vähäsen horjuttanut sitä rajatonta arvovaltaa, josta pankkiirit ja pörssit ovat nauttineet, mutta talousnäkökulman dominanssi ei ole siitä juurikaan järkkynyt. Niinpä Björn Wahlroos voi jatkaa auktoriteettihahmona, ehkä vähän samoin perustein kuin Silvio Berlusconi Italian pääministerinä. Jos joku on onnistunut rohmuamaan tuollaisen omaisuuden, täytyyhän hänen olla sen arvoinen; ja arvostamalla häntä minäkin pääsen jakamaan tuota arvoa, tuota auktoriteettia. Minä pääsen asiassa kuin asiassa viime kädessä määrittelemään, mikä on ”tästä maailmasta” ja mikä on vaarallista haihattelua, joka uhkaa talouskasvua. Siitä, että talouskasvu on kaiken hyvän välttämätön edellytys, ei tarvitse edes keskustella.

 

Vaikka finanssikriisi on marginaalisesti lisännyt epäilyä pankkeja kohtaan, nallekerhon kannalta varsinaisesti ikävää ja potentiaalisesti haitallista on puhe sääntelyn lisäämisestä. Valtiotahan ei oikeasti kaivata muuhun kuin omaisuudensuojan takaamiseen – nyt se uhkaa kajota kaikkein pyhimpään, pankkiirien toimintavapauteen. 

 

Wahlroosin ulostulot liittyvät jotenkin valtion vallan ja toimintojen vastustamiseen ja vähentämiseen, ja vastaavasti elinkeinoelämän toimintavapauden laajentamiseen ja koko väestön alistamiseen suhdannevaihteluita tasaamaan. Näissä vaatimuksissaan hän on itse asiassa yhtä kumouksellinen ja nyky-yhteiskunnan vastainen kuin teiniradikaalina, mikä asettaakin kyseenalaiseksi vanhan totuuden nuorten radikaalien muuttumisesta vanhemmiten konservatiiveiksi.

 

Ehkä Nalle onkin konservatiivi vain yksityisesti, siis yksityiselämässään. En tiedä, kun en miestä tunne enkä ole juurikaan kuullut mediasta hänen yksityisasioistaan. Paitsi tietysti lystikkäästä kartanonherrana pasteerailusta ja Ruotsin kuninkaan nuoleskelusta. Nämä yksityiskohdat eivät kuitenkaan kerro, mitä Björn ajattelee, millainen hän muuten on. Tässä media on hoitanut tonttiaan huonosti tai sitten minulla on vain ollut huono lukutuuri.

 

Äänitorven tehtävänsä media kyllä on hoitanut mallikelpoisesti, vaikka Wahlroosin ennustettavuus on sitä luokkaa, että se saisi meteorologit hurmioon. Mielipideautomaatista putkahtaa kerta toisensa jälkeen luotettavasti napakan provosoiva, mutta pohjimmaiselta viestiltään aina sama näkemys: liikevoitto ja siitä jaettavat osingot ovat tärkeintä maailmassa, koko ihmiskunta on mobilisoitava niiden kasvun nopeuttamiseksi. Nalle muistuttaa siinä toista koleaa ikäradikaalia, Pentti Linkolaa – kummaltakin tietää aina, mitä saa ja mitä ei. Sikäli Supon olisi turha Wahlroosia erikseen vakoilla, aivan avoimestihan hän anarkistis-fasistista agendaansa ajaa.

Matti Ripatti