Nyt on maailmankirjat sekaisin, kun vihreä presidenttiehdokas iloitsee ilman oikeudenkäyntiä lahdatun terroristijohtajan kuolemasta. Olkoon vaan Osama ja terroristi ja murhaaja, mutta oikeusvaltion periaatteisiin ei sovi silmä silmästä -meininki.

Tottakai tajuan koston ihanuuden, mutta yritän silti olla kostamatta, koska se nyt vaan on tyhmää eikä sen avulla saavuta päämääräänsä. Yleensä käy ihan päinvastoin.

Toinenkin minua sapettava seikka liittyy meihin vihreisiin. Koko vaalikampanjaa leimasi niin vahva omahyväisyys, että oksetti. Me emme ole vasemmalla emmekä oikealla, vaan edellä. Missä helvetin edellä? Ja kaikki muut ajavat omaa etuaan ja yrittävät vippaskonsteja, mutta me olemme rehellisiä ja kunnollisia. Ällöttävää jeesustelua sanon minä. Erehtyminen on kaunista, virheet kiinnostavia. Ei ihmisiä kiinnosta täydellisyys, moraalisesta ylemmyydentunteesta puhumattakaan. Ärsyttävää se on ja sillä sipuli.

Meissä on se vika, että moni kuvittelee, ettei voi tulla mukaan porukkaan, jos ei ole kasvissyöjä, ei kierrätä jätteitään tuikitunnollisesti eikä kulje fillarilla työmatkoja. Ja ostatko vaatteita Zarasta? Tai jopa Henkkamaukasta? Hyi sinua. Minä käytän vain itsekudottuja kalsareita, joiden villat on keritty meidän osuuskuntalampaasta. Tuo ei millään muotoa ole totuus vihreästä liikkeestä, mutta puoluetta vaivaa imago-ongelma. Eikä kannattajakunnassa pesivä, muutama äänekäs ja tiukkapipoinen moralisti ainakaan helpota asiaa. Mutta oikeasti me vihreät olemme ihan leppoisaa väkeä.

Minä edustan laiskaa ja saamatonta punavihreää siipeä, jossa syödään makkaraa ja ajetaan autoa. Uskon jopa kuuluvani hiljaiseen enemmistöön, joka häpeillen sujauttaa pahvilaatikon paperinkeräykseen ihan silkkaa laiskuuttaan. Ja joka vetää iltaisin kinkkuleipää telkkarin edessä eikä jaksa kastella ituviljelystään. Lapsilla on muovileluja huone täynnä ja huonekalut pääasiassa Ikeasta. Niin juuri, ihan tavallisia laiskanpulskeita suomalaisia, jotka haluaisivat kaikkea hyvää kaikille ja varsinkin ympäristölle, mutta saakeli, kun ei millään jaksa eikä viitsi eikä ehdi. Onneksi on tuo Soininvaara, joka jaksaa kirjoittaa ja ajatella. Ja Tynkkynen, joka hallitsee ilmastojutut. Ja Hautala, joka järjestää maailman ihmisoikeusasioita kuntoon. Hyvä kuulua tähän jengiin, vaikka itse jaksan hädin tuskin hoitaa työni, mukulani ja kämppäni edes jotenkin kunnialla.