Meidän poika haluaa Legolandiaan ja Disneylandiin. Sinne minne kaikki muutkin Eurooppa-koulun kakarat raahataan ainakin kerran pari lapsuutensa aikana. Mutta kun minä en yhtään tykkää huvipuistoista. Ainakaan näistä täkäläisistä.

Ensimmäinen huvipuistoihin liittyvä ongelma on järjetön melu. Menet mihin tahansa keskieurooppalaiseen huvipuistoon, meteli on korviaraastava. Keskieurooppalainen hauskuus mitataan kuulohermon vaurioitumisen asteella. Normaali kuulo on merkki tylsästä elämästä.

Toiseksi tuo niin kutsuttu huvitus on yleensä hävyttömän hintaista. Ja kolmanneksi: huvipuistot eivät huvita minua. Yhtään. Karusellissa tekee pahaa, vuoristoradassa pelottaa ja kummitusjunassa säihkähtelee. Kaikki kolme tuntemusta ovat minulle vastenmielisiä.

Huvittavaa on silloin kun naurattaa ja mieli tuntuu kevyeltä. Tähän tunnetilaan huvipuisto harvoin kuljettaa. Tosin tunsin kyllä viime kesänä iloa nähdessäni lasteni innostuksen. Siihen kai koko konsepti perustuu. Aikuiset ovat iloisia nähdessään lasten touhotusta ja lapset ilostuvat nähdessään iloisia vanhempia. Mutta tarvitaanko näin yksinkertaiseen asiaan näin monimutkainen kyhäelmä?

Usein ilolle tulee tällä tavoin aika kova hinta. Ensin vanhemmat murehtivat lomabudjetin suuruutta. Rahahuolet synnyttävät riitoja, lomakohteen valinnasta sukeutuu erimielisyyttä. Automatkailu kymmenien tuhansien muiden joukossa on stressaavaa ja aiheuttaa vaaratilanteita. Uudessa kaupungissa suunnistaminen on työlästä ja hermostuttavaa. Tulee riitaa, kun kumppani lukee karttaa väärin. Lapsilla on jano, nälkä, tylsää tai pissahätä. Kun vihdoin huvipuisto saavutetaan, ruuhkat ärsyttävät. Väkimäärä käy voimille. Joka laitteeseen pitää jonottaa ikuisuuden. Ravintolan ruoka on huonoa ja ylihinnoiteltua. Ja kaikki tämä vaiva ja rasitus muutaman lyhyen ilonpilkahduksen takia.

Eikö vastaavaa iloa saa hiukan helpommallakin? Vaikka vesisotimalla omalla takapihalla. Keräämällä ötököitä suurennuslasipurkkiin. Pelaamalla jalkapalloa. Leirinuotiolla lähimetsässä. Grillaamalla ystävien kanssa. Tai vain katselemalla tähtiä yhdessä. Miksi iloon ja mukavaan yhdessäoloon pitää nähdä niin kamalan paljon vaivaa?

Susanna Ahonen