Yleinen ja väärä uskomus on, että asenteet muokkaavat käyttäytymistä. Monenlaista kampanjaa asenteiden muuttamiseksi käydään, mutta enimmäkseen ihan turhaan. Ensin nimittäin muuttuu teko, asenne seuraa perässä. Koska sanat ja niiden valinta ovat myös tekoja, ei ole yhdentekevää, millä nimillä asioita kutsutaan. Hyvä esimerkki siitä, miten teot ja sanat muokkaavat asenteita, on ihmisten muuttunut suhde eläimiin.

Ennen puhuttiin kotieläimistä ja osaa niistä, esimerkiksi lehmiä, lampaita, sikoja ja kanoja, kutsuttiin hyötyeläimiksi. Toisia, hiiriä jahtaavia, metsäneläimiä haukkuvia tai vain puhtaasti iloa tuottavia – kuten marsuja sun muita jyrsijöitä – nimitettiin lemmikkieläimiksi. Yhtäkaikki kotieläimet olivat eläimiä, jotka kuuluivat kodin piiriin.

Hyötyeläimet tuottivat aikansa kuka mitäkin, ja lopulta ne yleensä teurastettiin ja syötiin. Mutta sen aikaa, minkä lehmä lypsi, se oli Mansikki tai Omena, tuttu ja läheinen luontokappale, jonka lähtöä teurastamolle emäntä suri tosissaan. Olen nähnyt, miten lohduton on viimeisiä kantturoitaan teurastamoautoon saattavan emännän itku, eikä se ole yhtään vähemmän lohduton kuin kissaansa tai koiraansa eutanasiaan saattavan eläinystävän.

Nyttemmin lemmikkieläimet ovat siirtyneet pihalta sohvalle. Koirat puetaan Burberryn sadeviittoihin, ja jos viimetalven kaltaiset pakkaset toistuvat, niin ehkä jo ensi talvena turkiksiin. Eläinten ruokia mainostetaan yhtä tunteisiin vetoavasti kuin lasten ja niiden ravintoarvot ilmoitetaan milligrammalleen. Koirille on kehitetty jopa oma kotiruokasarja. Lemmikkeihin keskittyneet eläinlääkärit voivat olla varmoja maksavista asiakkaista, monen kodin suurimmat terveydenhuoltokulut koituvat koirasta tai kissasta.

Entisiä hyötyeläimiä puolestaan kutsutaan nykyään tuotantoeläimiksi. Nimenmuutoksen myötä eläimet on siirretty, paitsi konkreettisesti, myös sanallisesti kotoa tuotantolaitokseen. Munat, maito ja liha tuotetaan suurissa laitoksissa teollisen logiikan mukaan eli tehokkaasti, kasvua tavoitellen ja ihmistyön määrä minimoiden. Vuorovaikutus eläinten kanssa ei voi olla kummoista, jos päivittäin hoidettavana on satoja yksilöitä. Ja mitä vähäisempää on vuorovaikutus, sitä vähemmän on väliä sillä, mitä yksittäiselle eläimelle tapahtuu.

Jos ihmisten olisi pitänyt hyväksyä Mansikkien ja Omenoiden muuttuminen tuotantoelämiksi ensin asennetasolla, koko muutos olisi voinut jäädä tapahtumatta. Mutta kun siirryttiin suoraan sanoihin ja tekoihin, ja Mansikista tehtiin kuin huomaamatta tuotantoeläin, asenteet seurasivat perässä. Nyt jo suuri osa ihmisistä pitää normaalina sitä, että ajattelevia ja tuntevia eläviä olentoja kohdellaan pelkkinä tuotantotekijöinä.