Vein lapseni ja mieheni ravintolaan syömään päivällistä. Seuraan liittyi eräs suomalainen tuttavaperhe. Lapsia oli yhteensä neljä. Siinä oli neljä liikaa.

Tarjoilija tuli ottamaan tilausta. Tuttavaperheen äiti tilasi pojilleen pastaa ja jotain soosia. Toinen pojista kieltäytyi makaroonista. Toinen soosista. Omilleni tilasin kinkku-ananaspitsan. Toinen halusi pitsastaan pois kaikki ananakset. Toinen kinkut.

Kun pitsat ja makaroonit oli räävitty jotenkuten, kakaralauma könysi pöydän alle katselemaan elokuvaa iPodista. Yhtä syrjittiin ja heitettiin pois porukasta. Se yksi huusi ja kiljui, minkä takia minä huusin ja kiljuin muille. Inkeri tulee mukaan tai kukaan ei katso leffaa. Tyttö pääsi jengiin, mutta vain hetken onnea kesti. Taas kohta se sai monoa ja huuto jatkui.

Kun leffa oli nähty tai ainakin osa siitä, hunnilauma rynnisti takaisin ravintolasaliin. Pojat riisuivat paidat pois ja alkoivat potkia toisiaan. Välillä he myös löivät. Kun heitä kiellettiin, pojat lähtivät kiusaamaan tarjoilijaa, joka haki pomon paikalle. Pomo sai italialaisen hepulin ja lapset hiljenivät hetkeksi takaisin pöydän alle. Pyytelin anteeksi ja hain katseellani lattialuukkua, jonka kautta voisin kadota nopeasti ja jälkiä jättämättä.

Samaan aikaan viereisessä pöydässä istui ranskalainen perhe. Kaikki kolme lasta istuivat pöydässä visusti hiljaa, söivät sitä mitä saivat, kiittivät kohteliaasti ja puhuivat vain, kun heiltä jotain kysyttiin. Yleensä ei kysytty. Lopun aikaa he sutivat puukynillä värityskirjaansa. Tyytyväiset vanhemmat joivat viiniään ja rupattelivat rennosti. Meitä he eivät nähneet ollenkaan. Onneksi. Ei tarvinnut väistellä katsekontaktia. He tekivät sen meidän puolestamme.

Meidän lapsemme ovat kovaäänisiä, huonosti kasvatettuja öykkäreitä, joiden kanssa ei voi mennä ihmisten ilmoille. Ranskalaisten ja italialaisten lapset ovat kohteliaita, hiljaisia ja rauhallisia pikkuaikuisia, jotka kunnioittavat vanhempiaan ja lukevat ajatuksia.

Aikuisena meistä tulee varovaisia hissukoita, jotka pelkäävät ja kunnioittavat jokaista auktoriteettia. Me noudatamme kaikkia kieltoja, sääntöjä ja ohjeita, jotka viranomaiset suuressa viisaudessaan meille antavat. Emmekä kapinoi, emme edes humalassa.

Ranskalainen ja italialainen ei kunnioita ketään (paitsi äitiä). Säännöt on luotu rikottaviksi ja kiellot turhanpäivästä nipotusta. Hän tupakoi, missä tahtoo ja näyttää nyrkkiä jokaiselle vastaantulevalle autolle – ihan varmuuden vuoksi. Auto pysäköidään siihen, mihin se sattuu pysähtymään. Jonot on tehty ohittamista varten ja rehellisyyttä ja reiluutta pidetään tyhmyytenä.

Herää kysymys, miten niin kunnollisista lapsista tulee niin rasittavia aikuisia? Ja miten niin rasittavista kakaroista tulee niin kunnollisia aikuisia?